lauantai 3. toukokuuta 2014

Odotettavissa 20 astetta kylmempää säätä


Mestari maalasi ulko-ovea kaksi päivää. Olimme päättäneet antaa urakan hänelle, koska ovessa on monipeilinen rakenne, ja sen siisti maalaus on tarkkaa puuhaa. Ovenpielten käsittely jää ensi kertaan. Ulkopuolelle on suunniteltu jonkinlaista vinon seinän piilottavaa oven ympäri kieltävää listaa. Ulkoseinän käsittely ja listan rakentaminen sekä monta muuta asiaa laitetaan nyt suunnittelulistalle seuraavaa matkaa varten. Kesän aikana pohdimme vaihtoehtoja ja Unkariin palatessamme meillä on taas uusi tehtävälista valmiina.


Oven maalaamisen ja kuivamisen jälkeen pääsimme taas jatkamaan omia projektejamme. Hiomistyötä oli sekä kodihoitohuoneessa että olohuoneessa. Sen jälkeen saimme maalaustyöt alkuun molemmissa huoneissa. Kodinhoitohuoneessa ei kalkkimaali kaikissa paikoissa suostunut ottamaan seinän kiinni, mutta paikkausmaalauksen jälkeen jälki alkoi olla siedettävää, ottaen huomioon, että huoneeseen suunnittelemamme vanha kaappi peittää suurimman osan seinästä. Kaapin paikoilleen saaminen onkin sitten oma juttunsa, koska tila on sentilleen saman kokoinen. Miten se onnistuu, se selviää myöhemmin. Kodinhoitohuoneen ikkunanpielet on maalattu kolmeen kertaan. Se näyttäisi riittävän ainakin tällä erää. Ikkuna heijastaa mielenkiintoisia kuvioita seiniin ilta-auringossa ja antaa hyvin valoa huoneeseen. Viisisenttiset lasitiilet toimivat hyvänä eristeenä.


Olohuoneen seiniin on nyt saatu levitettyä kiinnite ja sen jälkeen kaksi maalauskertaa kalkkimaalia. Aikaisemmin seinään maalatut koristekuviot kuultavat yhä läpi, mutta luultavasti ne peittyvät lopulta useamman maalikerroksen alle. Maalausurakka jatkuu siis seuraavallakin matkalla. Siskoni on ahkeroinut hiomalla ja maalaamalla uudelleen edelliseltä omistajalta ostamiamme vanhoja kalusteita. Mallikappale tuli miltei valmiiksi ja sekin työ jatkuu myöhemmin.

WC:n ovi saatiin viimein valmiiksi ja se korvaa nyt vanhan pitsiverhon oviaukossa. Ovi ja sen ympäristö vaatii vielä hieman viimeistelyä, mutta ensi kerralla sekin tulee valmiiksi. Talossa on monta asiaa, jotka etenevät askel kerrallaan. Olemme kuitenkin saaneet vuoden aikana jo lähes puolet huoneista hyvään kuntoon. Vaikka työtä on vielä paljon, muut huoneet vaativat paljon vähemmän aikaa. Olemme myös matkan varrella oppineet paljon niksejä ja hyviä työtapoja, ja työ sujuu joutuisasti. Kuviomaalatut seinät teetävät tästä eteenpäinkin eniten töitä, koska ne vaativat monta maalauskertaa.


Ensi matkalla joudumme hankkimaan kuorma-autollisen puutavaraa. Tontin aita huuta korjaamista ja siihen menee puuta melkein kilometrin verran. Samaan kuormaan otamme muutakin puutavaraa, koska monessa tulevassa työssä tarvitaan rimoja ja lautoja. Tällä matkalla hankimme talonmiehille uuden ruiskutuslaitteen, jolla häädetään tuholaiset hedelmäpuista. Hankimme myös vesiletkuja ja niihin tarvittavat varusteet puutarhan kastelua varten. Seuraavaksi talonmies saa siimaleikkurin, koska aiomme ensi keväänä aloittaa puutarhan istutukset. Silloin ei rikkaruohoja voi myrkyttää, että istutuksemme onnistuvat.


Talonmiesten kanssa käytiin läpi juoksevat asiat, osin pantomiiminä, mutta lopulta kaikkiin asioihin saatiin selvyys. Huomenna mestari tulee vielä hoitamaan pari viimeistä työtä ja hyvästelemme hänet, talonmiehet ja talomme joksikin aikaa. Seuraavan matkan suunnittelu on jo hyvässä vaiheessa ja olemme kirjanneet ylös kaikenlaista seuraavalla matkalla tarvittavaa. Jotakin aiomme taas tuoda Suomesta, koska emme ole täältä löytäneet kaikkea, mitä olisimme tarvinneet. Talo valmistuu pikku hiljaa, pala kerrallaan. Nyt palaamme Suomeen palelemaan, täällä kun on viime päivinä ollut 20 astetta lämpimämpää.