tiistai 28. huhtikuuta 2015

Olohuone valmistuu


Sunnuntaina söimme päivällistä Mestarin perheen kanssa ja talonmiehetkin oli kutsuttu mukaan. Pääruokana oli kukkoa ja meille kerrottiin, että tarjolla oli kolme talon (entistä) kukkoa. Pihamaalla heillä on edelleen lajitelma erilaisia lintuja. Pari kukkoakin oli jäänyt jäljelle vahtimaan kohtalaisen kokoista kanalaumaa. Iso hanhi nokitteli meille aidan takaa ja karsinassa röhisi kaksi isoa sikaa, jotka viime syksynä olivat pieniä porsaita. Kolmas possu oli kadonnut jonnekin, mutta emme kyselleet, minne.


Kävimme kylällä tutkimassa paikallisten kauppojen kasvivalikoimia. Ostimmekin muutamia taimia ja niitä alkaa olla jonkinlainen lauma istutettavaksi. Koska emme ole vieläkään saaneet kunnon multaa istutuksia varten, joudumme tyytymään vaatimattomampaan aloitukseen puutarhaistutusten suhteen. Nurmikkokin odottaa vielä sopivaa kylvösäätä; Pustalta päin käy lähes kaiken aikaa melko voimakas tuuli.


Ikusisuusprojektilta tuntunut olohuoneen kunnostus on viimeinkin viimeistä silausta vaille valmis! Huoneen kanssa aloitettiin kunnostustyöt jo vuosi sitten. Useamman pohjustuksen ja maalauksen jälkeen totesimme, että seinistä paistaa edelleen läpi kuviomaalaukset, joita emme itse saa poistettua. Tilasimme työn paikalliselta maalarilta. Talven aikana työ oli aloitettu ja se jatkui tänne tultuamme. Monen käsittely- ja maalauskerran jälkeen pääsimme viimeistelemään huonetta ensin lattian reunaa kiertävän kivilaattarivin maalauksella. Tänään saimme lopulta sekä lattian laminaattipinnan asennettua että jalkalistat paikalleen.



Seinän alaosaa kiertävän kivilaatan ja varsinaisen seinän väliin tuleva pieni koristelista on soviteltava veistämällä paikalleen, joten sen asennus saattaa siirtyä myöhemmäksi. Pujottelimme huoneestani kyljellään ulos vanhan ison sohvan, josta saa tarvittaessa myös nukkumapaikan kahdelle. Vuosikymmeniä vanha mekanismi toimii vaivalloisesti ja se on viritettävä jokaisen sohvan avauksen jälkeen uudelleen. Tarkoituksenamme oli kyllä hankkia uusi sohva, mutta vielä sitä ei löytynyt, joten siihen asti vanha saa kelvata.


Sisko ja lankomies hakivat lentoasemalta Budapestistä vieraamme, joka viettää täällä seuraavan viikon kanssamme. Jäin itse siivoilemaan paikkoja ja siirsin tavarani kesähuoneeseen, koska luovutan oman huoneeni vieraamme käyttöön. Eilen oli taas kuuma päivä ja illalla saimme sadetta salamoinnin kera. Tänään on hieman saman tyyppistä ja sään pitäisi hieman viilentyä lähipäivinä, joten ulkona on silloin miellyttävämpi työskennellä.



Seuraavan viikon ajan olemme paljon liikkeessä, koska esittelemme vieraallemme ympäristöä ja teemme myös joitakin retkiä. Puuhailu talolla jää vähäisemmäksi, mutta koetamme saada vielä jotakin tehtyä. Tähän kohtaan oli suunniteltu myös lomailua ja lepoa, joten painopiste siirtyy remontoimisesta relaamisen suuntaan. Ensi viikon aikana saamme vielä toisenkin vieraan, mutta siitä myöhemmin.


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Talonmiehillä on asiaa


Sain valmiiksi ulko-oven ympärysten maalausurakan. Ulkopuolella maalailin oven ympäriltä seiniä hieman laajemminkin, ettei oven kohdan uusi maalaus pistäisi liikaa silmään. Ryhdyin sen jälkeen siivoamaan keittiötä perusteellisesti, koska hiontapöly oli levinnyt kaikkialle. Kaikki pinnat ja kaapit hyllyineen piti pestä, samoin huuhtoa ja kuivata kaikki astiat kaapeissa. Samalla siivosin alakaappien taustat ja alustat, minkä jälkeen kiinnitimme kaapit lopullisesti paikalleen. Kaiken siivoamisen jälkeen saatoimme tuoda matot, pöydät ja tuolit takaisin. Siskoni oli Suomessa tehnyt huovutustyön keittiön seinälle. Siinä toistuu keittiöön valitsemamme värisävyt ja kaasuputkeen kiinnitettynä se on hieno kolmiulotteinen taideteos.


Siivoilimme taloa muutenkin, koska saimme odotettuja vieraita. Talokaupassa meitä avustanut tulkkipariskunta saapui katsomaan, miten olemme edistyneet talon kunnostuksessa. Iloisen seurustelun jälkeen kutsuimme myös talonmiespariskunnan kahville, koska he olivat tulkeille kertoneet, että heillä olisi meille asiaa. Loppuillasta kehkeytyi melkoinen näytelmä, kun talonmiehet pääsivät viimein tulkin avulla selvittämään heitä vaivanneita asioita. Ilman tulkkia niistä ei olisikaan selvitty. Meille asiat olivat uusia ja johtuivat osittain puutteellisista kommunikointikyvyistämme, osittain meille oudoista unkarilaisista tavoista määritellä töiden sisältöä ja hintaa. Uskoisin, että jonkinlainen yhteisymmärrys syntyi sen jälkeen, kun tulkkimmekin selittivät kulttuurieroja talonmiehillemme. Osaamme jatkossa paremmin huomioida näitä asioita ja opimme taas lisää paikallisista tavoista.


Ryhdyin seuraavaksi maalaamaan olohuoneen seinien alareunaa reunustavia kivilaattoja. Aloitin betonimaalilla, jonka tiesimme tarttuvan niiden pintaan. Sen jälkeen siirryin lopulliseen maaliin, jota tarvitaan kaksi kerrosta. Kuvassa näkyy pohjamaali ja ensimmäinen kerros pintamaalia. Egeristä löytyi sopiva muovinen jalkalista lattiaa vasten sekä kivilaatan päälle tuleva ohut puulista, joka täytyy muotoilla paikoilleen eläväisten seinien mukaisesti. Lattiaa pääsemme asentamaan maanantaina, koska sunnuntaina meidät on kutsuttu Mestarin luo päivälliselle.


Perinteiseen tapaan eksyimme taas tekemään sellaisia töitä, joita ei ollut ollenkaan suunnitelmissa, ainakaan tämän reissun aikana. Aiomme kiinnittää terassin katon reunaan rännin vasta kun katto aikanaan uusitaan. Nyt sadevesi valuu kukkapenkin ja terassin väliin ja kuljettaa maata mennessään, myös terassilaatan reunan alta. Terassi on valettu suoraan mullan päälle ja sen reunasta onkin lohkeillut paloja. Valoin ensin aukot tukkoon ja sen jälkeen kaivoin maata pois kukkapenkin ja terassin välistä.


Kiinnitimme reunalaudat kiertämään ympäri koko kukkapenkin ja pois viedyn maan tilalle kärräsimme kiviä sorakuormasta. Toivon mukaan maa pysyy nyt paikoillaan ja vesi kulkee sorapolkua myöden kadunreunan ojaa kohti. Teen lisäksi talon kohdalle ajotien reunaan kapean "salaojan" soran avulla. Kunhan löydämme sopivia laattoja, niistä tehdään vielä siisti kulkuväylä kukkapenkin päätyyn. Tänään lämpötila oli enimmillään +26 astetta, taisi olla lämpimin päivä tähän mennessä.


tiistai 21. huhtikuuta 2015

Reiluhkoa sepeliä


Viime viikolla tilattu sepelikuorma saapui. Iso kuorma-auto mahtui juuri ja juuri ajamaan takapihalle, eikä uponnut, vaan purki lastinsa osoittamaamme paikkaan. Todellisuudessa sepeli on puolen nyrkin kokoisia ja pienempiä kiviä. Niiden sijoituspaikka on kuvassa taustalla näkyvä rinne, jossa ne tulevat pitämään istutusten alla olevat suodatinkankaat paikoillaan.


Olimme jo aikaisemmin sitoneet pihatien reunalla olevien pensaiden oksia pois sora-auton tieltä ja kuljimme vielä kiskomassa oksia, kun auto peruutteli takapihalle. Etupihan kukkapenkistä siskoni oli jo auton tieltä kaivanut ylös reunimmaisia kasveja, mutta kuorma-auton renkaat litistivät niitä vielä hieman lisää. Rajataksemme kukkamaan paremmin päätimme laittaa penkin suojaksi reunalaudan. Sen ulkopuolelle laudan tueksi kannoimme kiviä tuoreesta kuormasta. Tonttimme viettää joka suuntaan ja pintamaata kulkeutuu sateella kohti katua. Reunalauta estää kukkapenkin multaa valumasta sateen mukana. Jonkinlaisia reunustuksia joudumme laittamaan myös ajotien toiselle puolelle.


Muutama Saksankurjenmiekka on jo avannut kukkansa. Viime vuonna ne kukkivat jo pari viikkoa aikaisemmin eli kevät on täällä myöhässä. Sireenit ovat myös aloittamassa kukintaansa, joten pian on luvassa uusia kuvia kevään etenemisestä.


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Vaalipäivän puuhailua


Sain koko päivän kulumaan keittiön ovenpielten käsittelytyössä. Saatuani oven ja karmit paketoitua, aloitin pinnoitustyön. Epätasaisilla pinnoilla se vaati kärsivällisyyttä, koska koetin saada pinnan mahdollisimman tasaiseksi, jotta hiomistyötä olisi vain vähän. Huomenna pääsen jatkamaan ovenpielten kanssa. Kaikki muut paikkausmaalaukset keittiössä ovat valmiit.


Siskoni ryhtyi perustamaan nurmikkoa etupihalle talonmiesten käsin perkaamalle paljaalle maalle. Multakuormaa ei ole näkynyt, joten nurmikon kasvun pääseminen alkuun nykyisessä maaperässä on iso kysymysmerkki. Vain kokeilemalla saamme selville, minkälaisia kasveja pihallamme viihtyy.


Lankomiehen urakka navetan edustan ulkonäön kohentamisessa on nyt puolivälissä. Kuva kertoo hyvin, miltä muutos näyttää. Rakenteita pitää myös tukea, koska vanhat tukirakenteet ovat ajan kanssa päässeet melko huonoon kuntoon. Minun piti vielä illalla ryhtyä tallin reunusten pinnoittamiseen, mutta luovuin ajatuksesta kun huomasin auringon laskevan naauritalon taakse. Huomenna on uusi päivä. Jossakin vaiheessa myös sorakuorma saapuu. Jännitämme jo etukäteen, uppoaako kuorma-auto takapihan pehmeään maahan. Tänä iltana jännitämme Suomen vaaleja ja seuraamme laskentaa netin kautta.



lauantai 18. huhtikuuta 2015

Olohuoneen maalaus valmistui


Maalari sai olohuoneen maalauksen valmiiksi. Nyt siellä hohtavat seinät ja katto vitivalkoisina. Hän katseli toiveikkaana muita huoneita ja kyseli, aiommeko korjata ne samalla tavalla. Kerroimme hänelle, että syksyllä hän saanee lisää töitä, kun kesähuone on maalauskunnossa seinien korjauksen jälkeen. Makuuhuoneet laitamme kuntoon myöhemmin.


Purin olohuoneesta lattian suojaukset ja alla olevan kivilattian kanssa on tiedossa paljon pesua ja liotusta. Lattiatiilien saumat ovat paikoin halkeilleet, joten asennamme sen päälle laminaattilattian, johon meillä on jo materiaalit valmiina. Sen jälkeen tarvitsee vain kiinnittää kaksi erilaista lattialistaa ja huone on kalustusta vaille valmis. Sopivia valaisimia joudumme vielä etsimään, koska huoneessa ei ole ikkunaa.


Onnistuimme eilen hankkimaan oikeaa sementtiä ulkorapun ja muurin tekoon, joten voin sopivassa kohdassa aloittaa sen muuraamisen. Vanhan tallin sokkelin yläpinnat ovat talven aikana alkaneet murentua, joten pääsen pinnoittamaan myös sen. Keittiön paikkamaalaukset ovat miltei valmiit ulko-oven kohtaa lukuun ottamatta. Pian pääsen maalaamaan myös sitä, koska olohuoneen valmistuttua voimme kulkea keittiöön sitä kautta ja pystyn peittämään keittiön oviaukon lattian ja oven muoveilla.


Ilma kylmeni väliaikaisesti ja kahtena päivänä olemme saaneet myös muutaman pienen sadekuuron. Ensimmäistä kertaa tällä matkalla piti laittaa villapaita päälle. Meitä hemmoteltiin useana päivänä yli +25 asteen lämpötiloilla, mutta se on jo hieman liian kuumaa, jos aikoo tehdä töitä ulkona auringossa. Huomasinkin nenänvarressani alkavaa auringonpolttamaa. Suojavoidetta on hankittu, joten aurinko saa kyllä paistaa ja valikoin työni ilmojen mukaan. Välillä täytyy itselle muistutella, että olen täällä myös lomalla, joten tahtia voi hiljentää kuumalla säällä.

Uusi jääkaappi-pakastin

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Korjattavaa riittää


Olohuoneen seinien ja katon tasaaminen maalausta varten etenee vauhdikkaasti. Maalari tuli töihin jo seitsemältä, koska hänellä on päivällä omia menoja. Sitä ennen hän ehti maalata ensimmäisen kerroksen ja jättää pinnat kuivuman ennen seuraavaa käsittelyä. Meistä seinät näyttävät jo nyt tosi hienoilta. Selvästi meillä on ammattimies töissä.


Kylän kaupassa ei ollut ulkomuuraukseen soveltuvaa sementtiä. Ostimme kaksi säkkiä toista laatua, jota voimme käyttää sisällä seuraavan huoneen seinien korjauksessa. Ulkosementtiä pitäisi olla tulossa. Kylän rakennustarvikkeita myyvä kauppa on tosi pieni ja Mestarimmekin kertoi, että sieltä on vaikea saada tarvittavia materiaaleja. Lankomies kävi kylällä toisenkin kerran talonmiehen kanssa ostamassa uuden polttimon valonheittimeen, joka maalarilla on käytössä ikkunattomassa huoneessa. Liikkeeseen piti kulkea toisen talon pihan läpi ja sisäänkäynti oli takaoven kautta. Meillä on paljon opittavaa eri palveluiden löytämisessä. Myös lähikaupungista olemme "löytäneet" erikoisliikkeitä ainoastaan hyvien neuvojen perusteella.



Olemme pähkäilleet talon, navetan ja autotallin kattojen uusimista. Niissä on melkoinen urakka, joka on jaettava osiin. Rakennusten takaseinät (naapuriin päin) ovat talven aikana kärsineet vaurioita. Niiden korjaamisen taidamme jättää jollekin paremmin sen työn osaavalle. Talon ja autotallin välissä olevan autotallin katto on kaikkein huonoimmassa kunnossa. Ennen sen korjaamista on kuitenkin molemmin puolin olevien rakennusten päädyt laudoitettava, joten työjärjestys vaatii suunnittelua. Navetan takapihan puoleisessa päädyssä ei enää ole lainkaan lautoja ja luultavasti aloitamme kattoprojektin sieltä. Mestari on talonmisten kanssa korjaillut päätalon kattoa useasta paikasta, mutta sekin alkaa olla täydellisen uusimisen tarpeessa.


torstai 16. huhtikuuta 2015

Uusi työmies


Talonmiehet ovat taas vedelleet naruistaan ja paikalle ilmestyi mies, joka tuli korjaamaan olohuoneen seiniä. Hän tutki paikat ja kertoi, mitä tarvitsee työtä varten. Käytyään kotona vaihtamassa vaatteet hän alkoi työhön. Pian olohuone oli sakeana pölystä ja korjausmies kävi aika ajoin ulkona köhimässä ja hörppäämässä vettä. Hän hioi seiniä puoli päivää ja on jo aloittanut uuden pintakerroksen pohjustamisen. Yhteistä kieltä meillä ei ole, mutta aina jollakin keinolla saamme selville sen, mitä hän kulloinkin tarvitsee.


Puutarhaa varten on hankittu trimmeri ja tilattu "sepeliä". Se tarkoittaa jonkinlaisia pienehköjä kiviä, koska muuta ei lähikaupungista löytynyt. Ostimme myös uuden jääkaappipakastimen, joka toimitettiin meille kaupasta taksin peräkärryn kyydissä. Olen paikkamaalannut keittiön seiniä kahdesta kohdasta ja käsittelyjen välillä ryhdyin purkamaan terassin päädyssä olevaa muurausta. Ylimpien kerrosten tiilet olivat murentuneet kokonaan, mutta meillä on ylijäämätiiliä vanhan tallin purkutöiden jäljiltä ja korjaan niillä muurin. Samalla teen terassin puolelle rappusen, että pystymme kulkemaan terassilta suoraan takapihalle, eikä tarvitse koukata kukkamaan reunan kautta. Sateisella ilmalla kulkureitti on ollut mutainen, joten terassi pysyy jatkossa siistimpänä. Tänään maalausurakkani jatkuu ja kunhan ehdimme kylän rautakauppaan ostamaan sementtiä, pääsen myös muuraustöihin. Lankomies rakentaa viimeisiä puuttuvia listoja keittiöön. Pian on aika siirtyä takapihalle tasailemaan maata istutuksia varten.




keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Tervetuloa sisään uudesta portista


Mestari tuli meitä tervehtimään. Olohuoneen seinät oli talven aikana pinnoitettu pyyntömme mukaisesti. Kaikki seiniin maalatut kuviot olivat piilossa ja seinät näyttivät oikein mainioilta. Varmuuden vuoksi kyselimme vielä tarkennusta siitä, miten jatkamme työtä. Mestari kertoi, että seinät täytyy seuraavaksi hioa ja näytti mallia. Samalla selvisi, että seinät täytyy käsitellä vielä uudelleen ennen muutamaa maalauskertaa. Hetken mietittyäni totesin, että on parempi ottaa ammattimies tekemään koko urakka loppuun asti. Hän on kuitenkin viikot työssä ja pääsee paikalle vain iltaisin tai viikonloppuina. Huone ei taida valmistua vielä tämänkään matkan aikana, mutta on parempi, että kaveri saa tehdä työn rauhassa oman aikataulunsa mukaisesti. Talolla riittää meille kyllä muita hommia.


Aloitinkin keittiön seinistä sähköasennusten jälkien korjaamisella. Myös uuden ulko-oven ympäriltä täytyy maalata muurauksen jäljet peittoon. Homma alkoi pintojen hionnalla. Vaikka vein pois tai piilotin kaappeihin kaikki tavarat ja peitin kaapistot ja oviaukot suojamuoveilla, hienon hieno hiontapöly levisi joka paikkaan. Yhtään ei auttanut se, että yritin hionnan jälkeen imuroida paikkoja, koska imurin suodatin päästi hienon pölyn lävitseen ja puhalsi sen tehokkaasti suojamuovien alle ja ilmaan ympäri huonetta. Hetken päästä keittiö oli kauttaaltaan harmaana pölystä, ja totesin, että pölyn saa puhdistettua vain pesemällä kaikki pinnat. Siivoamiseen kului paljon enemmän aikaa kuin hiomiseen. Seuraavaksi pääsen pohjustamaan maalausta eli levittämään pinnoille kiinnitysainetta. Sitten seuraa vähintään kaksi maalauskertaa. Tarkoitus on tehdä vain paikkomaalaus, mutta urakka saattaa vielä muuttua koko keittiön maalaamiseksi, jos paikkaukset erottuvat liiaksi. Yhdessä kohdassa korjaus on hieman monimutkaisempaa ja joudun ensin pinnoittamaan seinää ennen maalaustyön aloittamista.


Palautettuani keittiön taas omaan tehtäväänsä siirryin ulkotöihin. Öljysin lautoja lankomiehelle uuden sisääntuloportin rakentamista varten. Pustalta puhaltanut reipas tuuli sai laudat kuivumaan hetkessä ja pääsimme nopeasti rakentamaan porttia. Molemmat portin pielet lenksottavat hieman eri suuntiin, joten uuden portin sovittamisessa paikalleen oli omat haasteensa. Suoraksi rakennettua porttia piti hieman sahailla vinommaksi, että se saatiin sopimaan vanhan tilalle. Aurinkokin ehti laskea ja viimeistely piti tehdä taskulampun valossa. Uusi portti näytti oikein hyvältä – ainakin pimeässä. Kuvan ottamisen siirsin aamuksi.


Tämän päivän ohjelmaan sisältyy ostoskierros lähikaupungissa. Kulahtanut ja jatkuvasti huriseva jääkaapimme saa väistyä uuden tieltä. Myös puutarhatöitä varten tarvitsemme monenlaista tavaraa. Mestari kertoi jo aikaisemmin, että hän on onnistunut löytämään mullan myyjän. Tilasimme heti yhden kuormallisen istutustöitä varten. Tarvitsemme samaan tarkoitukseen myös sepeliä pitämään suodatinkankaat paikoillaan sekä rikkaruohot poissa uusien kasvien väleistä. Laskimme, että yksi kuorma ei taida riittää, joten siitä voi päätellä puutarhasuunnitelmamme laajuuden. Tällä matkalla koko takapihan rinnealue on tarkoitus kattaa suodatinkankaalla ja istuttaa sinne maanpeittokasveja. Paikka paikoin laitamme kasvamaan myös somempia ja kukkivia kasveja silmäniloksi.


Ajatuksena on saada piha helppohoitosemmaksi. Tähän asti rikkakasveja on torjuttu myrkyttämällä, mutta uudella puutarhasuunnitelmalla pyrimme siitä kokonaan eroon. Onkin jo aika ehostaa taloa ja tonttia myös ulkopuolelta. Aikaisemmin kattoa paikattiin myrskyn jäljiltä ja samalla räystäslautoja uusittiin. Puolet uudesta aidasta valmistui talvella ja toinen osa on tarkoitus rakentaa ensi talvena. Paikalleen lahonnut portti jo uusittiinkin ja ajotien rautaportit odottelevat uutta maalia. Vanhan tallin pohjaan tehdään nyt istutukset ja takaosan rinne on tarkoitus saada valmiiksi tällä matkalla. Talonmiehille aiomme hankkia trimmerin, jolla voi tehokkaasti pitää kurissa niitä alueita, joille emme vielä ehdi tehdä istutuksia. He olivat kuuliaisesti noudattaneet kieltoamme myrkyttää pihaa tänä keväänä. Sen sijaan osa pihasta oli käsipelillä putsattu rikkaruohoista. Tällä hetkellä rikkaruohoa puskeva pihamme ei ole heille mieleen, mutta kunhan pääsemme tositoimiin ulkona, heillekin konkreettisesti valkenee suunnitelmamme helppohoitoisesta piha-alueesta.



maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kevät jätättää


Saavuimme eilen keväiseen Unkariin jatkaamaan taloprojektia. Kevät näyttää täällä olevan hieman myöhässä. Viime keväänä saavuimme vain päivää aikaisemmin, joten se on meillä vertailukohtana. Silloin puiden kukinta oli jo käytännössä ohi ja pihan perennakasvit olivat täydessä kukassa. Nyt puut aloittelevat kukintaansa ja muut kasvit ovat vasta kasvunsa alussa.


Onnistuin samaan pihastamme muutaman kukkivan kasvin kuviin, mutta matkamme aikana väriloisto puhkeaa täyteen kukkaansa. Kevään etenemistä voit seurailla blogista varsinkin kuvien avulla. Talon ja pihan töistä kerron sitä mukaa kun hommat alkavat edetä.


Saamme myös vieraita kyläilemään, joten emme tule aivan mökkihöperöiksi. Jotta talo ei ole silloin remontin kaaoksessa, alamme heti puskea töitä. Pysy kanavalla, niin pysyt myös ajan tasalla.